Niilo GramoPopin edustukseen
Somessa valtavaan suosioon noussut Niilo julkaisi perjantaina 20.3.2026 uutta musiikkia: Itseni vihollinen kantaa syvällistä sanomaa itsensätutkiskelusta
Itseni vihollinen on biisi, jonka syvällinen ja tärkeä sanoma on puettu energiseen ja positiiviseen kuoreen. Monipuolinen melodia kulkee vahvan, svengaavan rumpukompin ja bassolinjan päällä. Biisi, jota on vaikea kuunnella paikoillaan!
Turkulaislähtöinen Niilo julkaisi keväällä 2024 TikTokissa kesäbiisin Ihanuuteni Blondiina. Kappale ilmestyi myös digipalveluissa ja suosio räjähti: Ihanuuteni Blondiina nousi suoraan Spotifyn top 50 -listan sijalle 3. Kappale striimasi kultaa ensimmäisen neljän viikon aikana julkaisusta ja saman kesän aikana myös platinaa.
Seuraavana vuonna Niilo julkaisi toisen kesähitin Paha vaanii (feat. Antti), joka sijoittui Spotify Top 50 -listalla hyvin ja on julkaisunsa jälkeen striimannut kultarajan yli.
Asiat eivät kuitenkaan ole tapahtuneet yössä, sillä Niilo on tehnyt musiikkia aktiivisesti jo yli kymmenen vuotta. Rumpalinakin bändissä toiminut Niilo on tehnyt musiikkia myös duona yhdessä ystävänsä kanssa. Soolotuotantoa Niilo alkoi julkaista vuonna 2023.
Niilon musiikissa ihastuttaa muun muassa sujuva uuden ja vanhan yhdistely. Hän kuvailee itseään artistina alastomaksi. Aitous onkin Niilon valttikortti: hänestä on helppo pitää. 💖
Niilon keikat: melina@gramopop.fi