“Lopulta tämäkin menee ohi” – Niilon uusi single tuo lohtua vaikeisiin hetkiin
Vuonna 2025 yli puoli miljoonaa kuuntelijaa keränneen Niilon uusi single Ohi julkaistiin 25.9.2026
Ohi on moderni popahtava laulu, joka kertoo irtipäästämisestä ja vaikeasta hetkestä selviämisestä. Kappaleen ytimessä on ajatus siitä, että vaikka juuri nyt sattuu, mikään tunne ei kestä ikuisesti – lopulta tämäkin menee ohi.
Haikean ja toiveikkaan tunnelman yhdistävä kappale rakentuu vahvan melodian ja samaistuttavan tekstin ympärille. Tuotannossa moderni suomalainen pop yhdistyy iskelmälliseen melodisuuteen, luoden ajankohtaisen mutta helposti lähestyttävän kokonaisuuden. Ohi on kappale sille, joka tarvitsee musiikilta lohtua, samaistumista tai muistutuksen siitä, ettei vaikeiden hetkien kanssa tarvitse jäädä yksin.
Ohi jatkaa Niilon modernin iskelmäpopin linjaa, mutta tuo siihen uuden, hieman kypsemmän sävyn. Niilon aiempi musiikki on kerännyt kymmeniä miljoonia kuuntelukertoja, saavuttanut kulta- sekä platinarajan ja nostanut kappaleita myös Suomen Top 50 -listalle. Uudella singlellään Niilo avaa jälleen yhden uuden luvun musiikillisessa tarinassaan.
Keikkamyynti ja tiedustelut:
Mel Schmidt / melina@gramopop.fi / +358 45 801 3901
Seuraa Niiloa:
Spotifyssa / Instagramissa / TikTokissa