logo
background image

The Music of Ennio Morricone -konsertit Suomeen

1.-6.3.2025

featured image

Ympäri maailmaa kiertänyt Le Muse -orkesteri saapuu maaliskuussa Suomeen The Music of Ennio Morricone -konserttinsa kanssa.  Turussa, Hyvinkäällä, Tampereella, Helsingissä, Lahdessa ja Oulussa kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita.  Andrea Albertinin johtaman orkesterin erikoisvieraana laulaa tunnettu italialainen sopraano Susanna  Rigacci, joka lauloi soolo-osuuksia Ennio Morriconen konserteissa ja kiertueilla liki kahdenkymmenen vuoden ajan.

Suomessa päästään nauttimaan maailman tunnnetuimman elokuvamusiikin säveltäjän, Ennio Morriconen, musiikista kun italialainen Le Muse -orkesteri tuo The Music of Ennio Moricone-konserttinsa kuuteen suomalaiskaupunkiin. Konsertissa kuullaan Ennio Morriconen tunnetuimpia kappaleita aina 1960-luvulta nykypäivään. Tuoreimpana mukana on Morriconen Quentin Tarantinon The Hateful Eight -elokuvaan säveltämä musiikki, josta Morricone palkittiin Oscarilla vuonna 2016. Konserttielämystä tukee jokaisen kappaleen aikana näytettävät valokuvat ja pätkät elokuvista sekä kapellimestari Andrea Albertinin kertomat anekdootit ja tarinat. 

Lisätietoja täältä.

THE MUSIC OF ENNIO MORRICONE
Ensemble Le Muse
Conductor: Andrea Albertini
Special guest:  Susanna Rigacci

La 1.3. Turku, Konserttitalo klo 19.00
Su 2.3. Hyvinkääsali klo 19.00 
Ma 3.3.  Tampere-talo klo 19.00
Ti 4.3.  Helsinki,  Kulttuuritalo klo 19.00
Ke 5.3.  Lahti, Sibeliustalo klo 19.00
To  6.3. Oulu, Madetojan sali klo 19.00

Konsertit ovat ikärajattomia.
Konsertin kesto 2 X 45 min ja lisäksi noin puolen tunnin väliaika.

Liput: 
Lippujen myynti alkaa 9.10.2024 klo 12:00
Liput Lippu.fi:stä, paitsi Lahden liput myy Ticketmaster

Hinnat alkaen 59,90€

Järjestäjä: GramoPop Oy, paitsi Hyvinkään konsertin järjestää Hyvinkääsali.

logo