Neon 2 julkaisee uutta musiikkia

Tänään ilmestynyt Kohti maata -biisi kertoo muistuttaa elämän tärkeimmistä asioista.

Muun muassa PolkuTässä talossaKemiaa ja Ei yksinäinen unta saa –hiteistään tunnettu Neon 2 katkaisi liki parinkymmenen vuoden tauon julkaisemalla uutta musiikkia loppuvuodesta 2017. Sen jälkeen niin festareilla, klubeissa, yökerhoissa kuin konserttisaleissakin keikkaillut yhtye on jälleen valmiina uuden biisin julkaisuun. Tänään ilmestynyt uusi Neon 2 -single Kohti maata on tuttuun tapaan viime vuonna Tähdet, tähdet -ohjelman voittaneen Jussi Rainion ja Neon 2:sen toisen keulakuvan Rami Alangon sävellys.

Kohti maata tarjoaa hieman uudenlaista Neon 2 -tuotantoa. Kappaleen sanoittanut Rami Alanko kommentoi biisin tematiikkaa näin:
Kohti maata on biisi, joka kertoo unen voimasta. Siitä, kuinka alitajunta kaiken kuohunnan keskellä näyttää mikä on se tärkeä asia, joka pelastaa mielen myrskyltä. Usein se on se toinen ihminen siinä rinnalla. Teema on ajankohtainen aina, mutta erityisesti näinä vaikeina aikoina. Muistetaan pitää toisistamme huolta <3. ”
Kuuntele uusi Kohti maata single tästä.

Viime vuonna Neon 2 teki ensimmäisen konserttisalikiertueensa.  Loppuvuoden Polku, Neon 2 tarina -kiertueella kuultiin yhtyeen suurimmat hitit ja tarinat niiden takaa. Kiertue oli menestys ja sen piti saada jatkoa tänä keväänä. Koronavirusepidemia kuitenkin pakotti siirtämään kiertueen alkuvuoteen 2021. Katso uudet kiertuepäivät alta.

Neon 2 Tarina jatkuu

Rauma-sali, Rauma              perjantai 12.2.2021              (alkup. 8.4.)
Tampere-talo, Tampere        lauantai 13.2.2021               (alkup. 29.3.)
Linnateatteri, Turku              keskiviikko 17.2.2021          (alkup. 28.3.)
Suistoklubi, Hämeenlinna     torstai 18.2.2021                 (alkup. 19.4.)
Laurentius-sali, Lohja           perjantai 19.2.2021              (alkup. 25.4.)
Teatteri Provinssi, Salo         lauantai 20.2.2021               (alkup. 24.4.)

Neon 2 on taas täällä!

Kiertueen promoottorit
Gramopop Oy ja RH-Entertainment Oy
toni@gramopop.fi, marko@prodisco.fi
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Liekki Promotion / Nora Norrlin puh. 040 846 0116, nora.norrlin@liekkipromotion.com