logo
background image

Kilpi

featured image

Heavy metal -yhtye Kilpi nousi suomalaisen metallimusiikin kartalle tammikuussa 2003 julkaistuaan heti radiosoittoon yltäneen singlen Nerokasta ikävää. Kesällä 2002 perustetun yhtyeen debyyttialbumi Sähkönsinistä sinfoniaa julkaistiin pian kolmen singlen jälkeen toukokuussa 2003 yltäen Suomen virallista -listalle. 

Vuonna 2004 Kilpi julkaisi toisen albuminsa II Taso, joka vakiinnutti yhtyeen aseman suomalaisella metallikentällä. Niin ikään Suomen virallista -listalle nousseen albumin julkaisusta tuli siis vuonna 2024 kuluneeksi 20 vuotta ja albumista löytyy remasteroitu versio kaikista suoratoistopalveluista. Sittemmin Kilpi on julkaissut neljä albumia Kaaoksen kuningas (2006), IV (2008), Pirun merta (2009) sekä Juggernautti (2015)

Kilpi tunnetaan erityisesti suomalaisista lyriikoistaan, joissa käsitellään usein henkilökohtaisia teemoja, kuten elämää, kuolemaa sekä ihmissuhteita. Yhtyeen soundi on vahvasti perinteisen heavy metalin vaikutteinen, ja heidän musiikkinsa on saanut kiitosta energisestä sekä tarkasti soitetusta kitarariffien ja laulun yhdistelmästä. 

Intensiivisistä live-esiintymisistä tunnettu Kilpi jatkaa viiden vuoden jälkeen siitä mihin viimeksi jäätiin. Perinteistä Kilpi-menoa, huonoa huumoria, paskoja vitsejä sekä autenttista suomalaista hevirokkia soittava Kilpi jatkaa tyylilleen ominaisella tavalla – omalla polullaan. 

Kilpi on: 
Petteri Kilpi – kitara
Aleksi Summe – kitara
Jussi Kattelus – rummut
Aki Paulamäki – basso
Taage Laiho – laulu 

fbigspotify

MATERIAALIT

promokuvapromokuva

KEIKAT MYY

Mel Schmidt
+358 45 801 3901
melina@gramopop.fi

KEIKAT

  • Artist image
    18.10.2024Apollo, Turku
  • Artist image
    25.10.2024Toppila Klubi, Oulu
  • Artist image
    26.10.2024Kerhola, Nokia
  • Artist image
    16.11.2024Bar Loose, Helsinki
logo