logo
background image

Kätfish

featured image

Iisalmesta ponnistava Kätfish nousi ihmisten tietoisuuteen vuonna 2019 saaden kutsun esiintymään Yhdysvaltojen X Gameseihin, joka on yksi maailman suurimmista extreme-urheilutapahtumista. Ennakkoluulottamasti genrejä yhdistelevän bändin tyyli nojaa jälleen nosteessa olevaan pop-punkkiin. Tämä skeittipunkiksikin tituleerattu musiikki yhdistettynä persoonalliseen suomenkieliseen lyriikkaan on musiikkikentän kaipaama tuore tuulahdus! 

Itsensä kiireisenä pitänyt yhtye on julkaissut 13 singleä sekä yhden kokopitkän albumin ”Liian Kauan Liian Kivaa” (2019). Kappaleet ovat ottaneet paikkansa niin Spotifyn TOP-listoilla, kuin radiokanavillakin.

Stand up- ja rock-keikan yhdistelmäksi kuvailtua, energiaa uhkuvaa Kätfishiä pidetään viihdyttävänä live-kokemuksena ja yhtyeen järjestämät pirskeet ovat ennalta-arvaamattomia ja keikkapaikkakohtaisesti personoituja.

Yhtyeen tuorein julkaisu ”Sä oot tähti” on menevä bilerock-anthem, joka palauttaa tunnelman yöelämän sykkeeseen

Uutta musiikkia tullaan julkaisemaan tasaiseen tahtiin vuoden 2022 aikana.

fbigspotify

MATERIAALIT

promokuvapromokuvapromokuva
file icon
Kätfish tekninen rider (PDF, 203.42 KT)

KEIKAT MYY

Miska Nipuli
+358 504634001
miska@gramopop.fi

Levy-yhtiö: Helsinki Records

logo